Vaeltajat yöttömässä yössä

Ruka Safaris – polulla kohti vastuullisempaa elämäntapaa

Ruka Safariksen tavoite on kestävän elämäntavan sisäistäminen ja sitä myötä toimien muuttuminen osaksi rutiineja.

Ruka-Kuusamon matkailu perustuu alueen upeisiin luontokohteisiin, ja vastuullisen matkailun edistäminen onkin erityisen tärkeää alueen matkailuyrittäjille. Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelman avulla yritykset voivat omaksua kestävät toimenpiteet ja vastuulliset valinnat osaksi yrityksen arkea.

Iisakki Village

Ruka Safaris on Ruka-Kuusamon alueen suurimpia ohjelmapalveluyrityksiä. Toiminta keskittyy Rukajärven rannalle, Iisakki Villagen perinnekylän ympäristöön. Kulttuurisesti arvokkaat hirsitalot on tuotu eri puolilta vanhaa Kuusamoa, aina rajan takaa Paanajärveltä saakka, ja entisöity asiakaskäyttöön. Koko yritystoiminta perustuukin perinteiden ja luonnon kunnioittamiseen.  

Tärkeintä vastuullisuudessa on tietoisuuden kasvattaminen niin matkailijoille kuin henkilökunnallekin. Henkilökuntaa on huippusesonkina kymmeniä, joten vastuullisuusajattelu tulee aloittaa omasta pesästä, jolloin sen eteenpäin vieminen ja jalkauttaminen osaksi jokapäiväistä toimintaa on luontevaa.

Iisakki Village

– STF-ohjelman kautta omat kestävyysteot havainnollistuvat ja kehityskohteet konkretisoituvat. Niinkin pienet asiat kuin vesihanojen virtaamien järkeistäminen tuo suoraan taloudellista säästöä yritykselle vedenkulutuksen pienentämisen lisäksi, Mira Autto kertoo. – Kestävän elämäntavan sisäistäminen ja sitä myötä toimien muuttuminen osaksi rutiineja on tavoitteemme.  

STF-ohjelmasta Ruka Safaris sai käyttöönsä myös hiilijalanjälkilaskurin, joka helpottaa jäljen minimoimista. Yhtenä suurimmista tulevaisuuden kestävyystavoitteista on öljylämmitteisten rakennusten lämmitysmuodon muuttaminen ympäristöystävällisempään suuntaan, kuten maalämpöön. Lisäksi pyritään lisäämään lihasvoimin toteutettavia aktiviteetteja, vaikka moottorikelkkailu onkin yhä suosituin ohjelmapalvelutuote.

Talvipyöräilyä Ruka-Kuusamossa

– Onhan kelkkailu aivan huippua hyvällä kelillä, Mira kertoo. – Vauhti ja luminen metsä on suurenmoinen elämys, etenkin ulkomaalaiselle asiakkaalle. Kelkkakalustoamme uusitaan koko ajan ja nelitahtikelkat ovat hiljaisia ja vähäpäästöisiä. Suosittelemme kuitenkin asiakkaille myös omin voimin liikkumista lumikenkäillen, pyöräillen tai hiihtäen.  

Ruka Safaris on ympärivuotinen ohjelmapalvelutalo, jonka perinteikkäässä ympäristössä on oivallista keskittyä luontoon ja hyvinvointiin. Suppailla, kalastella, meloa tai rauhoittua saunajoogaamaan. Iisakki Villagen rauhalliseen idylliin ovat tervetulleita aivan kaikki. 

– Taloudellinen ja sosiokulttuurinen kestävyys ekologisen kestävyyden rinnalla ovat yhtä merkityksellisiä. Inklusiivisuuden eli monimuotoisuuden ja yksilönoikeuksien edistäminen yhtä lailla työyhteisön sisällä kuin asiakkaille suunnatuissa palveluissakin on vahva pyrkimyksemme, Mira sanoo napakasti. – Matkailijat ovat alkaneet arvostaa vastuullisuutta ja tunnistavat jo STF-merkillä varustetut tuotteet. Yrityksen vastuullisuus nousee pikkuhiljaa yhtä vahvaksi valintaperusteeksi kuin vaikkapa hinta ja saavutettavuus.  

Lue lisää:
Vastuullinen matkailu Ruka-Kuusamossa
Ruka Safaris & Iisakki Village

Julkaistu: 24.8.2022
Teksti: Salla Karhumaa
Kuvat: Harri Tarvainen, Ruka Safaris