Rukan kylä kesällä

Uutta Ruka-Kuusamossa

Ruka-Kuusamo kasvaa ja kehittyy

Tutustu tuleviin uudistuksiin Ruka-Kuusamon alueella ja hyödynnä palvelut jo seuraavalla lomallasi. Tervetuloa kokemaan kehittyvä Ruka-Kuusamo! 

Maston rinnealue uudistuu täysin talvelle 2023-2024

Maston rinnealueelle rakentuu Suomen ensimmäinen kahdeksan hengen huippunopea Masto Express -tuolihissi sekä neljä uutta laskettelurinnettä. Myös alueen lumetustehoa vahvistetaan merkittävästi 40 uuden lumitykin hankinnalla. Rakennustyöt aloitetaan toukokuussa, ja uudistukset ovat valmiina jo marraskuussa 2023.

Masto Maailman paras perheille

Uusia palveluja Ruka-Kuusamossa 

Elämysrintamalla meillä on jatkuvasti tarjolla kaikenlaista uutta tekemistä. Myös uusia elämyksellisiä majoituskohteita on avattu asiakkaiden ihasteltavaksi. Pyrimme luomaan myös uusia tapahtumia ja kehittämään olemassa olevia tapahtumia aina mahdollisuuksien mukaan. 

Kehitystyössä pyritään myös huomioimaan vastuullisuus aina kun mahdollista. Tästä esimerkkinä toimii vaikkapa uuden maata pitkin kulkevan matkaketjun kehittäminen Helsingistä Rukalle Karaokekarnevaaleihin.

Kaksi uutta reittilentosarjaa Keski-Euroopasta Kuusamoon talvella 2023-2024

Lentoyhteydet Euroopasta Kuusamoon paranevat jälleen, kun Eurowings käynnistää lennot Düsseldorfista ja Edelweiss Zürichista Kuusamoon talvella 2023-2024. 

Eurowingsin Düsseldorf-yhteydessä tarjolla on viikoittainen lento sunnuntaisin tammikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin. Edelweissin lento Zürichista liikennöi kerran viikossa perjantaisin helmikuun alusta maaliskuun lopulle.

Kuusamon lentoasemalle onkin entistä mukavampi laskeutua, sillä kesällä 2023 uusittiin lentoaseman kiitotievalojärjestelmä energiatehokkaampiin led-valoihin sekä päällystettiin uudelleen rullaustie ja osa asematasoa.

Rukan kylän pysäköinninvalvontaa tehostetaan 1.8.2023 alkaen

ParkkiPate valvoo pysäköintiä Rukan kylässä 1.8.2023 alkaen. Tavoitteena on turvallisuuden ja viihtyvyyden lisääminen Rukan kylän alueella.

Rukan kylä kesällä
Rukan kylän kupeeseen avattiin koirapuisto heinäkuussa 2023

1500 m2 kokoinen, yksiosainen koirapuisto sijaitsee Talvijärveltä Rukan kylään nousevan kevyen liikenteen väylän varressa. Rukan kylän ja Talvijärventien risteyksessä olevilta parkkipaikoilta puistoon tulee matkaa noin 150 m. 

Rukan koirapuisto, kuva Salla Karhumaa
Uutuuksia keväällä ja kesällä 2023

Kuusamon keskustaan on avautunut uusi ranskalaistyylinen kahvila, The French Café. Kujalan porotilalle on noussut uusi kahvila ja käsityömyymällä.  Tiedossa on myös käsityöhön liittyviä työpajoja! 

Rukapalvelu on lisännyt kesän 2023 elämysvalikoimaansa uusia vaellustuotteita omatoimimatkailijoille ja ryhmille. Uuden tyyppisiä kesätuotteita tarjoavat myös Oulangan Taika sekä Wild Out.

The French Café
Vuosselin ulkoilureitin käyttömuodot testiin keväällä 2023

Vuosselin latu muuttuu ympärivuotiseksi ulkoilureitiksi ja  monikäyttöisyyttä testataan kevättalven 2023 ajan. Reitillä voi hiihdon lisäksi pyöräillä fatbikella ja kävellä ja reitille on asennettu väliaikaiset opasteet.

Testausvaiheessa kerätään kokemuksia niin reitin käytöstä kuin ylläpidostakin. Kullekin kulkumuodolle osoitetaan omat ”kaistat” ja reitin käyttäjien yhteistä vastuuta korostetaan. 

Vuosselin ulkoilureitin kartta
Kolme uutta ravintolaa Rukan alueelle

Marraskuussa iglukylä Magical Pondiin avautui uusi tilausravintola Kataja. Tutustu menuun ja varaa ihana illallinen! 

Rukalla on päästy maistelemaan italialaisia makuja joulukuusta lähtien, kun Ristorante il Gufo avasi ovensa Vuosselissa ja Rukan kylässä avautui Vespino.

Lisäksi Rukan kylässä sijaitseva Ravintola Piste uudistui syksyllä 2022.

Tilausravintola Kataja, Magical Pond

Uusia rinteitä ja hissejä talvikaudelle 2022-2023

Ruka ylitti ensimmäistä kertaa historiassaan puolen miljoonan hiihtopäivän rajan talvikaudella 2021-2022. Tämä merkittävän rajapyykin ylitys nosti Rukan kansainvälisesti suurten keskusten joukkoon. Laakereille ei jäädä lepäilemään, sillä hiihtokeskuksen tarjonta uudistuu jatkuvasti.

Vuosselin perherinnealue laajeni uudella rinteellä ja kahdella hissillä

Ruka rakensi Vuosselin alueelle uuden perherinnekokonaisuuden. Rinneprofiilia parannettiin ja alueelle rakennettiin kokonaan uusi rinne. Poma-sompahissi vaihtui uuteen ankkurihissiin, jonka pituus on 400 m ja kapasiteetti 1200 henkeä tunnissa. Bistronhissi uusittiin sompahissiin, jonka pituus on 350 m ja kapasiteetti 750 henkeä tunnissa.

Uusi Ruka Park Junior sopii hyvin parkkilaskun aloittamiseen niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin. Ruka Park Junior sisältää lajimmillaan kaksi monipuolista temppuilulinjaa, joissa on pressibokseja, putkia ja eri kokoisia hyppyreitä. Ruka Park Junioriin on helppo poiketa myös Vuosselin suositun punaisen rinteen päätteeksi.

Pienimpiä laskettelijoita ilahduttaa puolestaan uusi Mini Ruka -rinnealue, jossa tuttujen Rosa-karhun sekä Rudolf-poron eläinystävät seikkailevat laskuissa mukana. Rinneinvestointien suuruus on 1,5 miljoonaa euroa.

Ruka Vuosselin rinteet

Pohjoisen monipuolisin pyöräilykeskus kehittyi upeasti kesällä 2022!

Ruka Bike Park tarjoaa sekä aloittelijoille sopivia että haastavampia rakennettuja flow-reittejä ja lisäksi polkumaisia technical-reittejä. Pyörien pesupaikkoja, sähköpyörien latauspisteitä ja muita pyöräilijän palveluja sekä tietysti myös maastopyöräilyn reittejä kehitetään koko ajan lisää. 

Kesällä 2022 käytössä oli jo kolme pyörähissiä: Village-2-Valley -gondoli, Village-Express -tuolihissi sekä Vuosselin Kulma -ankkurihissi.

Ruka Bike Parkin reittiuutuudet kesällä 2022

Kesällä 2022 avattiin Vuosseliin yksi uusi sininen rakennettu flow-reitti, Ahonlaitaan yksi sininen flow-reitti sekä Kelolle uusi punainen flow-reitti. Tämän lisäksi avattiin Mastolle uusi punainen technical-reitti (enduro), sekä helppo vihreä reitti Rukan huipulta takaisin Rukan kylään.

Ruka Bike Park

Retkireittien uudistuksia ja Suomen 41. kansallispuisto

Ruka-Kuusamon alueelta löytyy runsaasti retkeilyreittejä, joista osa on Metsähallituksen ja osa Kuusamon kaupungin vastuulla. Kumpikin toimija kunnostaa ja uusii retkeilyreittien rakenteita jatkuvasti, toki käytettävissä olevien resurssien mukaan. Uudistuksissa panostetaan esteettömyyteen ja kestävyyteen. Uusia reittejä rakennetaan tarvepohjaisesti harkiten ja maanomistuksen rajoitteet huomoiden.

Rukan lähellä sijaitsevan suositun retkireitin Konttaisen kuhauksen alku- ja päätepisteessä sijaitsevaa Konttaisen parkkipaikkaa laajennettiin alkutalven 2022 aikana. 

Sallan kansallispuiston viralliset avajaiset juhlittiin 11.6.2022

Suomen uusin ja järjestyksessään 41. kansallispuisto avautui Sallaan kesäkuussa 2022. Syksyn 2022 aikana uudistetaan kansallispuiston palvelurakenteita, mikä kannattaa ottaa huomioon retkireittejä suunnitellessa. 

Sallan kansallispuisto kuva Juha Paso
Reittilinjauksen muutos Valtavaaralla

Karhunkierros ja Valtavaaran huiputuksen reittilinjaukseen on tehty muutos, jonka johdosta Valtavaaralta kohti Saaruan laaksoa laskeuduttaessa reitti kaartaa itään ja Saaruaan saavuttaessa rinteiden alaosaa pitkin takaisin länteen. Uusi reittilinjaus löytyy oheisen linkin avulla Retkikartasta punaisella merkattuna.  

Nainen ja koira Valtavaaralla
Uusi reittilinjaus Iivaaran päiväreitillä

Iirinki-reitin pituus on nyt 10,2 km ja sen lähtöpaikka on Rajalammen pysäköintialueella. 

Iirinki iivaara