Revontulet Valtavaaralla, Ruka-Kuusamo

Revontulet

Revontulet ovat osa Lapin lumoa

Revontulia voi itse asiassa esiintyä läpi vuoden, mutta joskus pilvisyys tai valoisat kesäyöt estävät niiden näkymisen. Revontulien esiintymistä ei voi luotettavasti ennustaa ja siksi uskotaankin, että niiden näkeminen tuottaa onnea.

Parhaiten revontulia voi ihailla aukeilla tai korkeilla paikoilla taajamien ulkopuolella, katuvalaistuksen ulottumattomissa. Rukan alueella hyviä katselupaikkoja ovat Juhannuskallio (jonne pääsee autolla) sekä Valtavaaran ja Konttaisen alue. Posion puolella Riisitunturilla seikkailunhaluinen revontulibongari voi yöpyä tunturin huipulla autiotuvassa. Revontulien näkemisen edellytyksenä on luonnollisestikin pilvetön tai ohuen pilvipeitteen sää. 

Pessaririnteen huipulla sijaitsevasta revontulikamerasta voit ihailla revontulien tanssia Rukan taivaalla reaaliajassa ja jälkikäteen. 

Revontulikamera

Revontulien esiintymisen todennäköisyyttä voi seurata reaaliajassa esimerkiksi maksuttoman My Aurora Forecast -applikaation avulla (ladattavissa Play-kaupassa).

Upeat tuplarevontulet

Double aurora eli revontulien heijastuminen tyynen veden pinnasta on monen kaukaisista maista saapuneen vieraamme toivelistalla. Elo-marraskuussa tämä elämys on mahdollista kokea Kuusamossa järvien tai lampien rannalla.

Lomamatkan ajoittaminen loka-marraskuulle on myös ympärivuotista matkailutoimintaa edistävä vastuullinen valinta!

Majoitu revontulien äärelle

Lasikaton kautta pääset ihailemaan revontulia vaikkapa mukavasti makoillen. Kohteita löytyy muutaman hengen huvilasta suuriin kelomökkeihin.

Monissa revontuliin erikoistuneissa majoituskohteissamme on kiinnitetty erityistä huomiota luontoa kunnioittavaan toimintaan.

Iisakki Glass Village on upea majoituskohde revontulien ihailuun
Lähde revontulijahtiin

Voit osallistua ohjatulle revontulisafarille ympäristöystävällisesti pororeen kyydissä, suomenhevosella ratsastaen tai lumikengillä seikkaillen.

Maastoon pääsee helposti myös moottorikelkkaillen tai moottorikelkan vetämässä reessä istuen.

Varaa seikkailusi revontulien äärelle:

 

Revontuliin liittyviä palveluja tarjoavat:

ulkokuva_kesa_basecamp_oulanka

Basecamp Oulanka

Активитеты
Kujalan Porotila

Kujalan Porotila Reindeer Farm

Активитеты
Kuusamon Lintumatkailu

Kuusamo Nature Photography

Активитеты

Magical Pond

Специальное размещение
MunPolku_MyTrail

MyTrail MunPolku

Активитеты
Northern lights at ruka

Northern Lights Expedition

Активитеты

Outdoor Passion Finland

Активитеты
Ruka Adventures

Ruka Adventures

Активитеты
Ruka Safaris

Ruka Safaris

Активитеты
Rukapalvelu vie sinut moottorikelkkailemaan Kuusamon maisemiin

Rukapalvelu | Tailored Adventures

Активитеты

Ruska Laukka

Активитеты
Image
Lentokone punainen ikoni Ruka-Kuusamo
Saapuminen
Image
Ruka-Kuusamo pyöreä punainen ikoni ruokalautanen ravintolat
Ravintolat
Image
Ruka-Kuusamo pyöreä ikoni - vaellus ja retkeily
Kansallispuistot

Varaa majoitus: