Vaikka moni haluaa edelleen kelkkailemaan, Ruka Adventures kannustaa asiakkaitaan valitsemaan oheen myös aktiviteetteja, joissa liikutaan lihasvoimalla.
Ruka Adventuresin myyntipäällikkö: “Yritykset tekevät yhteistyötä uniikin tunnelman ylläpitämiseksi”
Ruka Adventuresin asiakkaille eläinten hyvinvointi on yksi pääkriteereistä matkoja varatessa
Ruka-Kuusamon matkailu perustuu alueen upeisiin luontokohteisiin, ja vastuullisen matkailun edistäminen onkin erityisen tärkeää alueen matkailuyrittäjille. Visit Finlandin Sustainable Travel Finland -ohjelman avulla yritykset voivat omaksua kestävät toimenpiteet ja vastuulliset valinnat osaksi yrityksen arkea.
Latviasta lähtöisin oleva Edgars Labors saapui 12 vuotta sitten Suomeen opiskelemaan Kajaanin ammattiopistoon kansainvälisiä kauppatieteitä. Rukalle hän tuli ensin kausityöntekijäksi, mutta eteni vuosien varrella Ruka Adventuresin myyntipäälliköksi ja operatiiviseksi johtajaksi.
Hänestä Rukan ainutlaatuista tunnelmaa on vaikea kuvailla sanoin. Se täytyy itse tuntea.
– Kun astut toimistostasi tai kodistasi ulos, ei tarvitse ottaa kuin muutama askel ja olet upean luonnon ympäröimänä, vain omien ajatuksiesi kanssa. Pidän Rukalla myös hiljaisuudesta, Labors sanoo.
Labors on viehättynyt myös siitä, miten Ruka-Kuusamon alueen yritykset tekevät toistensa kanssa yhteistyötä uniikin tunnelman ylläpitämiseksi.
– Keksimme jatkuvasti uudenlaisia tapoja nauttia alueen erityisyydestä. Nostamme yhdessä kohdetta yhä uusille tasoille, Labors iloitsee.
Kansainväliset asiakkaat arvostavat sertifikaatteja
Laborsin mukaan vastuullisuus on ohjannut alusta saakka ympärivuotisesti erilaisia aktiviteetteja tarjoavan Ruka Adventuresin toimintaa. Yrityksen oli tarkoitus hakea ohjelmapalveluyritysten tarpeisiin räätälöityä Green Activities -sertifikaattia jo aiemmin. Koronapandemian jälkeen kaikki resurssit oli kuitenkin ohjattava ensin toiminnan uudelleen käynnistämiseen.
Kesällä 2023 Ruka Adventures suoritti Green Activities -sertifikaattiin vaaditut auditoinnit. Visit Finlandin STF-sertifikaatin se sai helmikuussa 2024.
– STF-ohjelma tarjoaa valtavasti tietoa, ohjeistusta ja suuntaviivat, joiden avulla pystymme selvittämään, onko toimintamme aidosti vastuullisella pohjalla. Koko Ruka-Kuusamon alueesta halutaan vastuullinen, ja esimerkillämme pyrimme vakuuttamaan myös muut yritykset siitä, että STF-ohjelmaan kannattaa lähteä mukaan, Labors kertoo.
Laborsin mukaan kaikkien askeleiden suorittamiseen ohjeistetaan STF-ohjelmassa perusteellisesti, helposti ymmärrettävällä tavalla. Vaikka paperityö ei ole haastavaa, se vaatii aikaa.
Vielä on kuitenkin liian varhaista arvioida, miten asiakkaat arvottavat yrityksen vastuullisuustyötä. Labors uskoo STF-merkistä olevan apua etenkin kansainvälisille matkanjärjestäjille heidän myyntityössään.
– Pyrimme siihen, että yritykset, joilta ostamme palveluita, olisivat paikallisia ja toimisivat mahdollisimman vastuullisesti. Olisi hyvä, että pystyisimme myös todistamaan sen sertifikaatein kansainvälisille matkanjärjestäjillemme. Siksi STF-ohjelmaan on tärkeä saada mukaan kaikki alueen toimijat, Labors toteaa.
Sähkökelkkojen kehitystä seurataan tarkkaan
Ruka Adventuresin valikoimissa on kesäisin muun muassa vaelluksia, koskenlaskua, koskikelluntaa, melomista ja kalastusta. Talvella asiakkaita viedään moottorikelkkasafareille, revontuliretkille reellä tai lumikengillä, ajamaan jääkartingia, pilkkimään ja saunomaan. Lisäksi yritys järjestää vierailuja poro- ja huskytiloille.
Vastuullisuuden kriteerit vaihtelevat eri aktiviteeteissa. Vaelluksilla vastuullinen valinta tarkoittaa esimerkiksi sitä, että juomat tarjotaan kertakäyttöisten paperimukien sijaan kestokuksista.
Poro- ja huskyaktiviteeteissa yhteistyötä tehdään sellaisten tilojen kanssa, jotka hoitavat eläimiään hyvin. Pitkäaikaisten yhteistyökumppaneiden kanssa työskennellessä eläinten olot ovat tulleet Laborsille tutuiksi. Myös suurimmalle osalle Ruka Adventuresin asiakkaista eläinten hyvinvointi on yksi pääkriteereistä, kun he varaavat matkojaan. Asiakkaita kiinnostaa esimerkiksi mitä ruokaa eläimille annetaan, miten niitä koulutetaan, mikä on niiden työmäärä, miltä niiden lepopaikat näyttävät ja kuinka siistinä niitä pidetään.
– Eläimet eivät ole yritykselle väline ansaita rahaa, vaan ne ovat heidän ystäviään. Tilojen omistajilta voi kysyä elämistä mitä tahansa, ja he osaavat kyllä vastata, Labors sanoo.
Vaikka monet asiakkaat haluavat edelleen kelkkailemaan, Ruka Adventures kannustaa heitä valitsemaan oheen myös aktiviteetteja, joissa liikutaan lihasvoimin. Moottorikelkkahankinnoissa Ruka Adventures suosii nelitahtisia malleja, joiden eco-ajotila vähentää polttoaineen kulutusta vanhempiin malleihin verrattuna. Asiakkaita ohjeistetaan ajamaan kelkoilla mahdollisimman ekologisesti, bensaa säästäen ja turvallisesti sekä ainoastaan merkityillä reiteillä.
– Olemme seuranneet e-kelkkamarkkinoita jo useita vuosia ja koeajojakin teimme viime vuonna. Meidän ei kuitenkaan ole vielä mahdollista siirtyä niihin muun muassa hinnan ja turvallisuustekijöiden vuoksi. Myös infrastruktuuria eli latausasemia tarvitaan Rukalle lisää. Jatkamme seurantaa ja kun sopiva vaihtoehto löytyy, harkitsemme niihin sijoittamista, Labors kertoo.
Aktiviteeteissa on vastuullisuuden kannalta myös yhtäläisyyksiä, ja moni vastuullisuutta edistävä toimenpide nostaa samalla kertaa useamman aktiviteetin vastuullisuuden tasoa. Myös sosiaalisen vastuullisuuden näkökulmat otetaan huomioon ja kehittämisen kohteiksi. Esimerkiksi oppaat ovat pääsääntöisesti paikallisia. Työsuhde-edut ovat samat kaikilla työntekijöillä, ja heille pyritään tarjoamaan ympärivuotisia sopimuksia.
– Jos joku on halukas kehittämään osaamistaan, järjestämme työntekijöillemme maksutonta koulutusta. Työntekijät voivat lainata moottorikelkkojamme ja varusteitamme myös vapaa-ajallaan, Labors kertoo.
Lue lisää:
Vastuullinen matkailu Ruka-Kuusamossa
Ruka Adventures
Julkaistu: 5.8.2024
Teksti: Pauliina Toivanen
Kuvat: Ruka-Kuusamo Matkailu ry