Oulanka Downhill Swim

Uiden halki Oulangan kansallispuiston

Lokakuun loppumetreillä Oulankajoki virtaa vielä vuolaana.

Kevyt usva leijuu yöpakkasen jäljiltä joen yllä ja aamuauringon säteissä rantakasvustoon jäätyneet pisarat välkehtivät kuin timantit. Jokunen ruosteenpunainen lehti muistuttaa vielä syksystä, mutta talven läheisyyden voi jo tuntea. 

Jäätä Oulankajoessa

Sadan kilometrin pituinen Oulankajoki saa alkunsa Sallasta, josta se virtaa jylhien kanjoneiden välistä Kuusamon hiekkarantoja muovaten laskien lopulta Venäjän Paanajärveen. Oulanka- ja Kitkajoki haluttiin padota vesivoiman käyttöön 50-luvulla. Jämäkät kuusamolaiset ymmärsivät luonnon ja sen tuoman luontomatkailun arvon jo tuolloin, joten joet saivat jäädä vapaiksi ja valjastamattomiksi. Oulangan kansallispuiston ikimetsät, tulvaniityt, aapasuot ja rotkot uhanalaisine lajeineen ovatkin Suomen arvokkaimpia suojelualueita, ja myös valittu viralliseksi kansallismaisemaksi. 

Joen kuohuja Oulangan kansallispuistossa, kuva Salla Karhumaa

Downhill Swim -alamäkiuinti

On yhdeksän kuukautta seuraavaan Downhill Swimiin eli alamäkiuintiin. Siinä ajassa ehtii vielä hyvinkin syntyä uusia uimareita haastamaan itseään tähän neljättä kertaa järjestettävään uintitapahtumaan. Ilmoittautuminen alkaa 30.10. ja aiempien vuosien tavoin paikkojen odotetaan täyttyvän vauhdilla. Tarjolla on tuttuun tapaan kaksi matkaa, 12 ja 24 kilometrin mittaiset koitokset. Uintiaikaa kuluu pidemmällä matkalla 4,5 tunnista reiluun kahdeksaan ja lyhyempi matka taittuu kahdesta ja puolesta viiteen tuntiin.  

Downhill Swim uidaan pariuintina. Uimareiden joukossa lipuu turvallisuustiimi SUP-laudolla ja kajakeilla, mutta pareittain uinnissa varmistetaan, että toinen uimari huomaa, jos kaverin voimat alkavat ehtyä tai hypotermia uhkaa. Joesta noustaan jaloittelemaan pari kertaa uinnin aikana, jotta uimareiden kuntoa voidaan tarkkailla ja tankata energiaa matkalle. 

Oulanka Downhill Swim, kuva Salla Karhumaa

Kesän kelit määrittävät seuraavaan uinnin tahdin. Se, millaiseksi veden korkeus ja lämpötila heinäkuussa on, riippuu sateista ja lämmöstä. Veden ollessa korkealla uinti on jouhevampaa, kun virta kuljettaa, kun taas matalan veden aikaan on joessa paikka paikoin noustava kahlaamaan. 

– Kahlaamiseen vaikuttaa märkäpuvun paksuus ja notkeus, vedessä liikkuu liukkaammin uimalla kuin juoksemalla, kertoo Maria, joka ui edelliskesänä täyden 24 kilometrin matkan ensimmäistä kertaa. 

Märkäpuvun valinta onkin haastavaa juuri siitä syystä, että veden lämpötilaa ei vielä keväällä pysty ennustamaan. Hellekesänä 2022 veden lämpötila oli yli parikymmentä astetta, kun taas viime kesänä uitiin paikoin vain viidentoista asteen lämmössä. 

Vapaauinti on paras uintitekniikka. Kun tekniikka on hallussa, on se kevein ja kroppaa säästävin uintilaji. Kylmänkestävyys ja tekniikka hankitaan avantouinnilla ja harjoittelemalla avovesiuintia heti jäiden lähdettyä järvessä ja meressä. 

– Uin järvessä koko kesän, mutta silti jokiuinti yllätti. Joessa on toki vauhtia enemmän, mutta etenkin matalikoissa kivet, uppotukit ja virtausten vaihtelu tuovat uintiin omat haasteensa. Olin ajatellut levähtää uimalla välillä selkää ja kellumalla, mutta se ei ollut hyvä idea. Pari mustelmaa sain osuessani veden alla lymyileviin kiviin ja karahkoihin, Maria irvistelee muistellessaan törmäyksiä. 

Oulanka Downhill Swim, kuva Salla Karhumaa

Kalojen kodissa

Oulankajoen vakiasukkaat taimenet, harjukset ja ahvenet ihmettelevät uimareiden menoa siinä kuin uimarit niiden. Vedenalaisen maailman seuraaminen matkan aikana on kiintoisaa ja auttaa jaksamaan. Täyden työpäivän pituuden joessa viettänyt Maria kertoo, että maisemia ehtii kyllä ihailla, jos uiskentelee rauhakseen eikä tavoittele voittoa.

– Joen pohjan hiekkamuodostelmia ja sinne tänne sinkoilevia kaloja on hauska seurata. Uskomattoman kirkas vesi tuo myös turvallisuuden tunnetta. Kun pohja näkyy, ei tule paniikkia. Paikoin tuntuu kuin uiskentelisi akvaariossa käsipohjaa, hän nauraa.

Oulanka Downhill Swim, kuva Salla Karhumaa

Varusteet ja varautuminen

Pakollisia uintivarusteita märkäpuvun lisäksi ovat uimalakki, -lasit ja uintipoiju ja neopreenitossut. Kirkkaanvärinen kelluke toimii huomiona ja sisältää avaruuslakanan, pillin sekä painesiteen. Kuumaverisimmät uimarit kauhovat menemään hihattomissa puvuissa, kun toiset taas kurovat puvun neopreenihupulla yli leuan, jolloin kasvoista jää veteen vain nenänpää ja posket. Hiertymiä ehkäistään kineesioteipillä, jota kannattaa teipata niskaan ja harteisiin jo ennen uintia. Levähdyspaikoilla päivystävät ensiaputiimit teippaavat uimareita tarvittaessa myös matkan varrella. 

Kylmänsietokyky on yksilöllistä ja joka vuosi jokunen uimareista saa lievän hypotermian. Tällöin matkanteko keskeytetään ja ensiaputiimi käärii uimarin avaruuslakanaan ja kuljettaa pois joelta. Pääsääntöisesti sadoista uimareista lähes kaikki kuitenkin pääsevät hymyillen maaliin, Jäkälämutkan ’Kuusamon Rivierana’ tunnetulla hiekkarannalla odottavaan paljuun ja telttasaunaan. 

Oulanka Downhill Swim, kuva Salla Karhumaa

Flow-tila

Parhaimmillaan alamäkiuinti on euforinen ja adrenaliinintäyteinen kokemus, jonka pystyy suorittamaan peruskuntoinen uimari. Suurin osa uimareista jaksaa vielä juosta maaliviivan yli huumaavassa itsensävoittamisen ’flowssa’, vaikka jalat ovat kuin keitettyä spagettia vedestä noustessa. Ilon ja uupumuksen kyyneleet valuvat veden turvottamista silmistä uimareiden päästessä vihdoin kannustusjoukkojensa lämpimään syleilyyn. 

Lue lisää ja lähde mukaan, ilmoittautuminen alkaa ma 30.10.2023: 
downhillswim.fi
Ruka.fi/fi/tapahtumat/alamakiuinti

Julkaistu: 24.10.2023
Teksti ja kuvat: Salla Karhumaa, Ruka-Kuusamo Matkailu 

Oulanka Downhill Swim, kuva Salla Karhumaa