Taide ja kulttuuri

Luonnosta kumpuavaa taidetta

Vuonna 1993 annetun Kuusamon ympäristöjulistuksen sanoin "luonto on ollut kuusamolaisille aina kaikkinaisen henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin sekä virkistyksen lähde. Luonto on muovannut kuusamolaisen kulttuurin omaperäiseksi ja omavaraiseksi sekä kuusamolaisen ihmisen yritteliääksi ja työteliääksi. Niin kuin Kuusamo on erilaisten luontotyyppien kohtaamispaikka, on se aina ollut myös erilaisten kulttuurien kohtaamispaikka."

Kuusamotalo

Ruka-Kuusamon kulttuuritarjonnan sydän on itseoikeutetusti Kuusamon keskustassa sijaitseva Kuusamotalo, jonka toiminnasta ja kulttuuritarjonnan kehittämisestä vastaa Kuusamon Kulttuuritoimi. Kuusamossa toimii myös aktiivinen kesäteatteri upealla paikalla Kuusamojärven rannalla.

Kuusamon arktinen residenssi

Kuusamo-opiston tiloissa toimiva Kuusamon Arktinen Residenssikeskus tarjoaa monipuolisen työskentely-ympäristön taiteilijoille, tutkijoille ja luontokuvaajille. Residenssin toiminnan pilotointi on osa Kripa-hanketta.

Residenssin ensimmäinen kuratoitu residenssitaiteilija oli elokuussa 2021 vieraillut Jussi TwoSeven, katutaidetaustainen kuvataiteilija, joka on myös yksi maamme tunnetuimpia muraalitaiteilijoita. Jussin toteuttama iso muraaliteos on nähtävillä FIS-rinteen sillan alla, kävelyetäisyydellä Rukan kylästä.

Perinnemaisema osana kulttuuria

Kuusamolaista kulttuuriperintöä on pyritty säilyttämään myös vanhojen rakennusten muodossa. Kuusamon kotiseutumuseon lisäksi perinteisiä rakennuksia pääsee ihastelemaan Iisakin Talossa, Isokenkäisten Klubilla, Pohjolan Pirtillä ja Pohjolan Kievarilla. Entisaikojen ihmisten muokkaamaa tulvaniittyjen maisemaa löytyy Oulankajoen varresta. 

Pohjolan Pirtti

Näyttelyt

Alueen omaleimaisuuteen voi tutustua myös kätevästi sisätiloissa erilaisten näyttelyjen avulla. Ympärivuotisia, vaihtuvia näyttelyjä tarjoavat Oulangan luontokeskus, Karhukierroksen luontokeskus ja Hannu Hautala Luontokuvakeskus. Lisäksi erilaisia näyttelyjä toteutetaan Kuusamotalon Kaamogallerian ja Kotiseutumuseon tiloissa sekä Porkkatörmän näyttelytilassa.

Kuusamo Nature Photo
Yksi alueen tunnetuimmista näyttelyistä on luontokuvatapahtuma Kuusamo Nature Photo, joka kokoaa Kuusamoon luontokuvaajia ympäri maailmaa syyskuun puolivälissä.

Meeri Koutaniemen "Kahdeksan vuodenaikaa"
Kuusamolaisen valokuvaajataiteilijan Meeri Koutaniemen valokuvateos Kyliltä kuultua - Kahdeksan vuodenaikaa sijaitsee Kuusamon torilla.

Kuusamon vesitornin Kuukkeli-muraali

Kuusamon kotiseutumuseo (ulkomuseo)

Kuusamon Ulkomuseo esittelee kuusamolaisen selkostalonpojan pihapiiriä 1930-luvulta. Pihapiiriin kuuluu mm. Pulkkasen pirtti, Rävän talo, navetta ja tallipuoji. Lisäksi pihapiirin ympäristössä sijaitsee muita entisajan pihapiiriin kuuluneita rakennuksia. Museon esinekokoelmaan kuuluu noin 1500 esinettä. Kuusamon Ulkomuseo sijaitsee Kuusamon keskustan tuntumassa Tolpanniemen alueella. 

Historiapolut ja muistomerkit

Historiapolut

Historiapolku Kuusamojärven rannalla
Kuusamojärven rannassa Kelanrannan ja Kirkkolahden alueella sijaitsee neljä historiataulua sisältävä historiapolku. Teemoina ovat Kuusamon historia jääkaudesta sota-aikaan, Kelan rannan elämä, Kuusamon seurakunnan ja kirkon historia sekä sota-ajan Kuusamo.
Salpalinja; Lahtela-Vanttajan polku
Salpalinja on noin 1200 kilometrin mittainen, massiivinen puolustuslinja, joka rakennettiin vuosina 1940 - 1941 ja 1944 Suomen itärajan puolustamiseksi. Salpalinja kulkee itärajaamme myötäillen Suomenlahdelta Savukoskelle ja sieltä kenttälinnoitettuna aina Jäämerelle saakka. Kuusamossa tarkoituksena oli suojata kirkonkylä itäpuolelta rakentamalla suurimpien järvien välisille kannaksille mm. vahvat panssariesteet. Lahtela-Vanttaja polun varrella on kohteita Salpalinjan, kenttäradan ja tukinsiirtolaitoksen historiaan liittyen. Polun lähtöpiste sijaitsee 13,3 km Kuusamon keskustasta; 6,2 km etelään Kajaanintietä, josta vasemmalle Lämsänkyläntietä 6,1 km. P-paikka on tien vasemmalla puolella, 4,5 km:n pituinen polku alkaa Lämsänkyläntien toiselta puolelta. Vanttajankannaksen Lahtelan alueen linnoituslaitteita on entisöity Kuusamon kaupungin toimesta vuosina 2016–2017. Lisätietoja Salpalinjasta löytyy Facebook-ryhmästä "Salpalinja-Lahtela".

Muistomerkit

III Armeijakunnan muistomerkki
Muistomerkki sijaitsee Matkailukeskus Karhuntassun piha-alueella. Arkkitehti Seppo Koutaniemen suunnittelema talvisodan ja jatkosodan taistelijoiden muistomerkki paljastettiin III AK:n veteraanijuhlan yhteydessä vuonna 1989.
Evakkomuistomerkki
Muistomerkki sijaitsee Kirkkotien varressa lähellä seurakuntataloa ja se paljastettiin syyskuussa 1994, jolloin oli kulunut tasan 50 vuotta viimeiseen evakkoon lähdöstä. Muistomerkin on suunnitellut arkkitehti Seppo Koutaniemi.
Kuolion raja-aseman ja desanttien uhrien muistomerkki
Muistomerkki sijaitsee Kuolion Kovajärven rannalla Ouluntien varressa n. 22 km Kuusamosta Ouluun päin.
Sankarivainajien muistopatsas
Muistomerkki sijaitsee Pyhän Ristin kirkon vieressä sankarihautausmaalla. Harmaasta graniitista veistetyn näköispatsaan on suunnitellut kuvanveistäjä, kuvaamataidonopettaja Mauno Juvonen, ja se on paljastettu vuonna 1957.
Vapaussodan sankarimuistomerkki
Muistomerkki sijaitsee Pyhän Ristin kirkon hautausmaalla viime sotien sankarihautojen vieressä. Se on pystytetty luultavasti 1920-luvulla Kuusamon suojeluskunnan toimesta. Muistokivessä on kansalaissodassa vuonna 1918 Itä-Karjalassa ja Tampereella kaatuneiden, valkoisten puolella taistelleiden kuusamolaisten (11 miestä) nimet sekä teksti.
Vanhan kirkon ja kellotapulin muistomerkki Pyhän Ristin kirkon piha-alueella
Muistomerkki sijaitsee saksalaisten syyskuussa 1944 polttaman vanhan vuonna 1759 rakennetun kellotapulin paikalla. Sen on suunnitellut ja rakentanut seurakunnan taloudenhoitaja Veikko Salokannel vuonna 1962. Muistomerkissä oleva kilpipaasi on ollut ensin suomalaisten ja sitten saksalaisten sankarihaudoilla. Vanhan kellotapulin alkuperäinen risti on muistomerkissä.
Väkevät Näkevät Tekevät
Kuusamon jälleenrakentamisen kunniaksi pystytetty pronssiveistos sijaitsee Kaupungintalon edessä. Muistomerkin on suunnitellut professori Terho Sakki ja se on paljastettu valtakunnallisten kotiseutupäivien aikana kesällä 1986.
Risteysveistos - Vienan kauppatien muistomerkki
Kitkantien ja Vuotungintien risteykseen vuonna 1995 valmistuneen risteysveistoksen on suunnitellut arkkitehti Seppo Koutaniemi. Teos kuvaa Vienan kauppatietä, sakarat taas ovat saaneet muotonsa Kuusamosta löydetystä kirveskorusta.
Tyrsky –risteysveistos
Ouluntien ja Kajaanintien risteyksessä sijaitseva Tyrsky –risteysveistos on valmistunut vuonna 1998 ja sen on suunnitellut Aaro Vitikka. Teos kuvaa voimakasta kuohuvaa aaltoa sekä Kuusamon asemaa tärkeänä kulkuväylänä itään ja länteen.
Käylän rajaseutukirkon muistomerkki
Pohjois-Kuusamossa Rajaseutukirkon vierellä on v. 1989 paljastettu Paanajärvelle vuosina 1934-1944 haudattujen muistomerkki.
Kiestingin suunnalla kaatuneiden saksalaisten sotilaiden muistomerkki
Muistomerkki pystytettiin syksyllä 1996 Vanttajankannakselle Kuusamojärven rantaan, muistomerkki sijaitsee Hiltusentien tienhaaran kohdalla Lämsänkyläntien vasemmalla puolella. Vieressä on Salpalinja Lahtela-Vanttajapolun P-alue.

Taiteen ja kulttuurin palveluja tarjoavat:

Iisakki Villagen Papin Talo

Iisakki Village

Специальное размещение
Kujalan Porotila

Kujalan Porotila Reindeer Farm

Активитеты
Matkailu- ja kulttuurikeskus Karhuntassu, kuva: Keijo Lehtimäki

Kuusamo Info - Информация

Другая услуга
Kuusamo-opisto

Kuusamo-opisto

Активитеты
Kuusamotalo

Kuusamotalo

Конференц-зал
Palosaaren Poro- ja kalastustila

Palosaaren Poro- ja Kalastustila

Активитеты
Pohjolan Pirtti kesällä

Pohjolan Pirtti & Kievari

Частный ресторан

Музей Куусамо

Место для посещения

Туристический центр Оуланка

Место для посещения

Taiteen ja paikallisen kulttuurin tapahtumia ja aktiviteetteja: