KUUSAMON JOULUKALENTERI
Kuusamon keskustan alueella toteutetaan joulukalenteri-ikkunat useiden eri toimijoiden ikkunoissa. Joulukuussa jouluaattoon asti joka päivä avataan uusi ikkuna ja ikkunoita voi käydä ihailemassa aina loppiaiseen asti. Ikkunoiden tavoitteena on saada asukkaita ja myös matkailijoita kävelylle Kuusamon keskustaan ja sitä kautta myös keskustan palvelujen äärelle. Joulukalenteri-kohteet julkaistaan jo marraskuun aikana.
Missä ikkuna voi sijaita:
Ikkunat voivat sijaita Kuusamon kirkon, entisen hotkun, kaupungintalon ja Vanttajantien rajaamalla alueella. Edellytyksenä on myös, että ikkuna sijaitsee katutasossa tai on muutoin helposti saavutettavissa, huomioiden lapset, pyörätuolilla liikkuvat ym.
Kuka voi tehdä ikkunan:
Tekijä voi olla yritys, yhdistys tai muu toimija, ei kuitenkaan yksityishenkilö. Lähtökohtaisesti jokainen rakentaa sisällön oman toimitilan ikkunaan.
Kustannukset
Jokainen osallistuja vastaa itse ikkunan sisällön tekemisestä ja siihen tarvittavista hankinnoista. Ikkunoiden numeroinnit hoidetaan kaikille valmiiksi ja ovat samanlaiset jokaisessa ikkunassa. Jouluikkunoihin osallistuminen ei maksa mitään.
Sisältökriteerit:
Jouluteemainen, myös itsenäisyyspäivän teema ja Lucian päivä voivat näkyä. Voi näkyä myös ikkunan tekijän omaa toimintaa, ei kuitenkaan poliittisia / rasistisia / vähemmistöjä koskevia kannanottoja. Ikkuna saa olla kaupallinen ja siihen voi liittää tarjouskampanjoita. Sisällössä ja tekemisessä kannattaa huomioida, että ikkunan oltava katseltavissa Loppiaiseen asti. Ikkunan avaamiseen liittyvä tarjous tai aktivointi voi toki olla vain lyhyemmän ajan voimassa. Sisällön suunnittelussa on hyvä huomioida myös matkailijat niin kotimaasta kuin ulkomailtakin.
Ideoita ikkunan sisältöön löytyy runsaasti netistä ja somesta, koska vastaavia toteutuksia on tehty mm. Raumalla, Haminassa, Tampereen Pispalassa jne. Nämä mainitut ovat vanhojen talojen alueilla, mutta se ei ole edellytys toteutukselle. Kuusamossa toteutetaan meidän näköinen joulukalenteri!
Ikkunoiden julkaisu ja avaaminen:
Kohteet julkaistaan jo ennakkoon marraskuun aikana. 1.-24.12. kukin ikkuna “aukeaa” klo 12 mennessä kyseisenä päivänä. Ikkunan voi avata jo aamusta, ei kuitenkaan edellisen vuorokauden puolella. Ikkunat lisätään Kuusamon Atla-karttaan, jolloin sijainti jokaiselle ikkunalle näkyy tarkasti kartalla ja on myös matkailijoille helposti löydettävissä.
Koordinointi & markkinointi & viestintä
Joulukalenteri-ikkunoita koordinoi tapahtumatuottaja Niina Kukka. Sisällöstä tehdään tapahtuma ruka.fi -tapahtumakalenteriin ja liitetään siellä myös joulun päätapahtumiin ja tiedotetaan Ruka-Kuusamon somekanavissa. Lisäksi laitetaan kuusamo.fi -tapahtumakalenteriin ja Atlaan. Jouluikkunoista myös tiedotetaan paikallismedioita.
Jokaisen ikkunan tekijän olisi hyvä myös itse viestiä omasta ikkunastaan somekanavissa ja mahdollisesti muun mainonnan yhteydessä.
Kiinnostuitko?
KAIKKI IKKUNAT OVAT TÄLLÄ HETKELLÄ VARATTUJA.
Lisätietoja: Niina Kukka, puh. 040 772 8213 tai niina.kukka@rukakuusamo.fi
Linkkejä sisältöjen ideointiin: